29.6.2013

Kynsitarroja ja vielä niistä hampaista :)

Hups, mihin tää aika oikein rientää?! Taas tullu luvattoman pitkä tauko bloggaamisesta, työt vaan on vieny tällä viikolla niin aikaa etten paljo muuta oo ehtiny tekeen. Onneksi eilen alko usemman päivän vapaat, joten nyt mua näkyy toivon mukaan täälläkin enemmän :). Eilen käytiinkin vapaiden alkamisen kunniaksi ulkona syömässä ja samalla katselemassa mahdollisia hääkuvauskohteita luonnossa :). (Hääpäivänähän EI sitten sada..!!)

Jännitysmomenttia (ei hyvällä tavalla) on tällä viikolla lisäksi tuonut lähipiirissä sattunut työtapaturma ja sairaalaan joutuminen. Onneksi lopulta selvisi, ettei hengenhädästä ollut kyse, mutta sydämentykytyksiä silti tuli :( Toivon mukaan jo alkuviikosta hän pääsee sairaalasta kotiin. Mutta ei siitä sen enempää täällä blogin puolella.

Asiasta keppihevoseen, tuossa juhannuksen alla kokeilin lahjaksi saatuja kynsitarroja :)



Nää näyttäs paljo paremmilta kyllä pitemmissä kynsissä, mutta eipä mua oo semmosilla siunattu :D Joten tältä ne näytti mun töpökynsissä ;)


Todella helpot laittaa, noi tarrat vaan painetaan kynsiin kiinni ja yli menevä osa tarrasta painetaan alas ja viilataan se turha osa pois :)

Niin ja niistä meiän valkaistuista hampaista!:)

Tässä on kuva mun hampaista just ennen valkaisuun menoa (kylläkin puhelimen kameralla otettu, joten laatu on vähän mitä on)



Ja tässä kuva eiliseltä, eli pari viikkoa valkaisun jälkeen


Kuvat nyt on vähän mitä on, mutta huomaatteko eroa värissä?:) Ite oisin toivonnu, että hampaista ois tullu vielä valkosemmat, mut on nää nyt reilusti paremmat ku entiset hampaat :) Oli siis maksamisen arvonen. Eikä vihlomista oo ollu yhtään sen ekan päivän jälkeen :)

Tänään aion suunnata Kihniöön ystävän luo viettämään iltaa (monien suunnitelmanvaihdosten jälkeen, ensin mun piti mennä Tampereelle, sit Hämeenlinnaan, pysyä kotona ja nyt sit Kihniöön :D) Kiva päivä siis tiedossa :)

Alla vielä tunnelmakuvia juhannuspäivän illalta kun oltiin ystäväpariskunnan luona grillaamassa ja kyllä meillä oli kivaa, taas jälleen ♥












22.6.2013

25

Kyllä mun nyt kelpaa!!



Eikä tää ollu ainut ylläri mitä sain, kyl ny synttärisankarilla on makosat oltavat :)... T onki aikamoinen leipuri ;) ♥

20.6.2013

Villi juhannus ;)

Täälä on nyt juhannussiivot tehty (terassikin pesty..!!) ja kaupassakin käyty (ja joka kerta sitä yllättyy siitä väkimäärästä, kun kaikki muutkin on jättäny ruokien ostamisen yhtä myöhään...) Huomenna saa vielä nukkua myöhään ja sitte pitäs painella juhannusaaton kunniaksi työmaalle ;). Juhannuspäiväkin menee tiiviisti töitä tehdessä, onneksi mulle on luvattu illan päätteeksi hyvää seuraa ja grillattavaa ♥ Sunnuntaina saan yhden kaasoista tänne meille yökylään ja laitetaan hääkutsut lähtökuntoon, can't wait!!:)

Eli hieman erilainen juhannus täällä tiedossa, mutta eipä oo eka kerta eikä varmasti viimenen ku oon jussina töissä eikä haittaa :)

Teille muille turvallista juhannusta, älkää pölhöilkö liikaa ♥




Kun mikään ei tunnu miltään

Jokainen meistä varmasti tuntee ihmisen, tai useamman, joiden mielestä kaikki on aina huonosti. Sellainen ihminen, joka levittää negatiivista energiaansa muihin ja pilaa toistenkin päivän. Kun mikään ei tunnu miltään eikä varsinkaan pysty iloitsemaan mistään. Mitä silloin pitäisi tehdä? Niin, sitä oon miettinyt.

Oon sitä mieltä, että ne jotka on aina lapsena ja aikuisenakin saanut kaiken ja päässyt muutenki elämässä helpolla on usein näitä valittajia, negatiivisuuden perikuvia. Tää nyt on kärjistetty mielipide, mutta tarkotan siis niitä ihmisiä, joille ei oo koskaan sattunut mitään eikä oo koskaan joutunu miettimään omaa tärkeysjärjestystään. Kuinka siitä omasta elämästä ei osaa nauttia?

Enkä tarkota tällä sitä, että ite oisin aina tyytyväinen elämääni, kyllä muakin ottaa päähän (joskus todella lujaakin) mutta tiedän että oon tekemässä asioita, joista TYKKÄÄN. Eikai kukaan viihtyisi esim. samassa työpaikassa, saman puolison kanssa jne. jos ei ainakin pääosin asiat oo kunnossa. Jokaisella tulee tietenkin ylä- ja alamäkiä, mutta se on normaalia.

Näin häiden alla on joutunut miettimään paljonkin omaa tärkeysjärjestystään. Onko sillä todella väliä, vaikka kutsujen ruseteista ei tulekaan täydellisiä tai oma kroppa ei ookaan fitnessmallin vielä hääpäivänäkään? Pilaako se todellakin koko hääpäivän? NO EI! Ainakaan mulla :)



On niin paljon omasta asenteesta kiinni, miltä tää oma elämä maistuu ja tuntuu. Mä oon päättänyt, että tästä kesästä tulee pitkästä aikaa aivan loistava eikä nää loistavat kesät lopu vielä tänäkään vuonna :)



(Mutta nyt takas juhannussiivojen pariin, vaikken siivoamisesta tykkääkään... MUTTA mä TYKKÄÄN siististä kämpästä!;))


19.6.2013

Polttareita, valkoisia hampaita ja NURMIKKO!

Huh, oonpas ollu huono bloggari viimeset kaks, kolme viikkoa! On ollu aivan hurjasti kaikkea koneella istumista tärkeempää ja kaikista tärkeimpänä ystävän polttarit, jonka häissä oon siis yksi kaasoista!:) Kerrotaanpa niistä hyvin lyhennetty versio, koska polttarikertomusta voitte lukea myös toisen kaason, Tarun blogista: http://tbap.blogspot.fi/2013/06/polttareissa.html

Aamu alkoi siis yhteiskokoontumisella kaupan pihassa, josta lähdimmekin aika kiireellä hakemaan morsianta, sillä sulhon oli pitänyt piilottaa tulevan morsiamensa avaimet, jotta tämä pysyisi varmasti kotona, mutta sulho oli unohtanut sen koska häntä oltiinkin haettu omiin polttareihinsa jo aamulla klo 8! Joten pieni pelko perseessä lähdimme katsomaan onko se morsian vielä kotona vai lähtenyt kenties Kihniöön porukoittensa luo. No, olihan se morsian onneksi kotona!:)

Eka rasti oli heti kotipihassa, jossa morsiamen piti nesteyttää sulhanen (pehmoversio ;)) ja laittaa intubaatioputki kurkkuun, että henki kulki paremmin ;). Ja hyvinhän se onnistui leikkaussalihoitajalta haastavammassakin ympäristössä :)


Siitä matka jatkui kohti Kyrkösjärven rantaa, jossa tutustuimme paremmin koko polttariporukkaan, sillä kaikki eivät olleet toisilleen entuudestaan tuttuja. Rannassa meitä odottikin Zorp-pallo, jota pääsivät kaikki kokeilemaan. Ja voi pojat, ei ollut meinaan ihan helppoa yrittää juosta tuon pallon sisällä veden päällä!

Sielä mä meen!

Ja nurin :D..



Zorppailun jälkeen matka jatkui muutaman rastin kautta yhden polttariseurueen jäsenen omakotitaloon grillailemaan, tekemään morsiussaunataikoja ja istumaan iltaa. Saunataikojen jälkeen morsian sai jalkahieronnan multa ja kosmetologi tuli tekemään hemmottelevan kasvohoidon.



Saunan jälkeen koko porukka pukeutui pin up- tyylisiin mekkoihin, vautsi että näytettiin hyvältä!:) Muista en viitti laittaa kuvia, kun en oo kysynyt lupaa, mutta tässä mun luukki :)




Kun kaikki olivat laittautuneet, oli seuraavaksi vuorossa seksiväline-esittelijän vierailu ;) Naurunpurskahduksia taisi kuulua yhdeltä sun toiselta, kun välineitä laitettiin kiertämään ja liukkareita sai maistella :D

Mikäs siinä sormessa tärisee?:D


Iltaa jatkettiin rastitehtävien ja syöpöttelyn parissa ja lopulta suuntasimme Seinäjoen yöelämään :) Ja mikä parasta, aamulla ei ollut tietoakaan rapulasta :P

Jotenkin ihan tyhjä olo, kun puoli vuotta suunnitellut polttarit onkin nyt jo takanapäin... Omia polttareita siis seuraavaksi odotellessa!:) Jäiks...

Ja arvatkaa mitä muuta kivaa tässä parin viikon hiljaisuuden aikana on tapahtunut!:) Meille istutettiin nurmikko eilen! JEE!! Oon niin innoissani tästä, pian tuolla takapihalla alkaa viihtymään :) Sen kunniaksi pesin tänään koko terassin ja puutarhakalusteet ja huomenna meinaan hakea kesäkukkia vihdoinki! Aiemmin ei oo huvittanut takapihaa laittaa millään tavoin, kun tuo pihamaa on ollut aivan kesken, mutta NYT!:)

Sitte vähä toisenlaista asiaa!:) Käytiin T:n kanssa valkasemassa hampaamme!:) Saatiin tosi hyvää palvelua ja tykättiin lopputuloksesta, vaikka olisin toivonut että omat hampaat ois valkastunu viä muutaman asteen enemmän... Käytiin tällases firmas toteuttamas haaveemme: http://www.kaunissuu.fi/

Saatiin tosi hyvää palvelua ja ohjeet myös, mutta täytyy sanoa, että tsiisus se vihlominen oli helvetillistä ekana päivänä!:D Mutta onneks se loppu siihen ekaan päivään. Ja eihän mulla tietenkään oo vielä kuvia laittaa lopputuloksesta, mutta ehkä niitäkin on tulossa joskus!;)

Mä yritän nyt skarpata tän bloggauksen kanssa, mutta nyt täytyy taas jo mennä, palaillaan!:)


1.6.2013

Pilviä ja terveellisiä lättyjä

Miksi nyt kun mulla on vapaapäivä ulkona on pilvistä? Kyllä pari edellistä iltaa paisto niin aurinko ku olin pitkät päivät töissä. No, se ei onneks meikäläisen päivää pilaa, aamu alko nautinnollisesti hemmottelevalla jalkahoidolla Femmessä. Kyllä nyt on jalat ku vauvan peppu :) Sain lisäks jalka- ja päähieronnan, me like ♥

Luna sen sijaan alotti aamunsa vetämällä rintsikat päälle ;)


Mutta voi itku, kun niitä ei meinannu saada pois ;). Onneksi mamma autto ;).

Koirien uimakausi on jo aloitettu ja oli mukava yllätys, että Lunakin uskaltautu veteen, vaikkei yhtä innokas veteen menemises ainakaan vielä oo ku Muru.


Lisäks tällä viikolla on tullu käytyä shoppailemassa anopin ja kälyn kas ja herkuttelemas Pikkupaussis, se on kyllä ihana kahvila Seinäjoella :)



Herkuista puheen ollen, löysin netistä ohjeen hieman terveellisempiin lättyihin :)
Niihin ei tuu muuta ku 4 kananmunaa ja 2 banaania ja vähän leivinjauhetta ja ne tehosekottimeen ja pannulle :) Tosta määrästä tulee n. 4 isoa lättyä, nam!:)




Tolla jätskillä tos lättyjen päällä ei oo kyllä mitään tekemistä terveellisyyden kas, mutta mitä pienistä ;)

Tänään ois mun vanha luokkakaveri tulossa poikansa kanssa kylään ja katsotaan sitten innostuuko illalla vielä lähtemään johonkin. Illalla ois täällä Ritafestit, jonne on kuulemma väkeä menossa Lapuan mittakaavan mukaan iso joukko ;) Katsotaaan sitte sitten illempana :)
Kivaa vloppua teille!:)